sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pennun hankkiminen

Olen itse elänyt tätä varsinaista pentuarkea nyt kuukauden päivät. En voisi sanoa, että tää on ollut elämäni parasta aikaa, mutta en mä kyllä ole hetkeäkään katunut Sonin hankkimista. 
Tässä kuluneen kuukauden aikana olen kuullut kaikenlaisia kommentteja ihmisiltä, liittyen koiranpennun hankintaan. Ja sitten alkanut vähän asiaa pohtimaan. Anteeksi jo etukäteen ehkä vähän kärjistetty tyyli tässä tekstissä, mutta tässä taas ihan yleisellä tasolla mielipiteitäni, enkä tarkoita henk.kohtaisesti näillä kommenteilla ketään, koska nämä kommentitkin on tullut mulle ihan ventovierailta. 

Yleisin kommenttihan on se, että "voi että onpa se suloinen". Joo yleensä koiranpennut on kaikki aika suloisia. Oikeestaan kaikki eläinlapset yleensä on. Mutta kun tämä menee yleensä siihen "mäkin haluan tollosen söpön koiran". Onhan Soni suloinen ja maailman söpöin munkin mielestä, mutta se ei tosiaan ole sitä kauaa. Onneksi yleensä jompakumpa isoista on mukana ja voin muistuttaa, että ei mene kauaa niin se on "yhtä iso ja ruma kuin nää kaksi" viitaten Vascoon ja Furiin, vaikka eihän ne mun mielestä todellakaan rumia ole, kuhan palauttelen ihmisiä maan pinnalle. Harva kuitenkaan loppupeleissä sanoo, että haluaisipa samanlaisen ison ja karvaisen niinkuin Vasco ja Furi on. Sellainen pennusta kuitenkin kasvaa.


kuva: Janni E.


Sitten on tämä "no teillä varmaan riittää vauhtia kotona, kun on kolme". Mm, no joo ei mun tarvi miettiä, että mihin mä vapaa-aikani kulutan. Rehellisesti sanottuna kuitenkin, ei meillä ole kotona vauhtia sen enempää, kuin silloin, kun meillä oli vaan Vasco ja Furi. Tottakai pentu leikkii itsekseen ja riepottelee lelujaan. Välillä jopa Vasco leikkii sen kanssa vetoleikkiä, mutta nätisti. Ei meillä sisällä koirat juokse pää viidentenä jalkana ja riehu kaikki kolme samassa läjässä. Soni ottaa paljon mallia Vascosta ja Furista ja se on loppujen lopuksi aika helppo ja rauhallinen kotona. 
Asia erikseen sitten, kun ulko-oven avaa ja koirat tietää, että pihalla saa vetää reikä päässä niin kovaa kun lähtee.

Sitten on tää (mikä yleensä tulee nimenomaan naisten suusta, jotka sitä koiraa paljon haluavat) "sehän syö kaikki kengät". Tottakai pentu syö kenkiä, jos sille antaa siihen mahdollisuuden... Tää on mun mielestä typerin oletus. Soni esimerkiksi on tasan kerran kantanut Antin crocksia ehkä puolimetriä ja siinä on sen mielenkiinto kenkiä kohtaan. Johtuu myös varmaan paljolti siitä, että meillä on eteiseen ovi, joka yleensä on kiinni, eli pentu ei pääse syömään kenkiä. Jos ei ole ovea eteiseen niin voihan kengille vaikka hankkia korit tai siirtää ne kaappiin, niin ettei pentu pääse niihin käsiksi? Tai voi toki olettaa, että pentu oppii jossain vaiheessa, että kenkiä ei saa syödä. Ja kyllä, tästä käy ilmi, että pennun hankkiminen yleensä tarkoittaa, että täytyy tehdä pieniä lisähankintoja sen takia, ettei tuhoja syntyisi. Jotkut hankkii koiraportin, jotkut häkin, jotkut vaikka sitten kaapin 
eteiseen.


kuva: Janni E


Tän tekee jokainen pentu ja on hienoa, että ihmiset sen ovat oivaltaneet "sehän pissii ja kakkaa sisälle". Ihanko totta? Mitenhän ihmiset luulevat pennun oppivan sisäsiistiksi? Monella on loksahtanut suu auki, kun olen kertonut, että jos olen kotona käyn n. 1-2 tunnin välein ulkona ja aina kun Soni on syönyt, riehunut tai juuri herännyt. Meillä meni kaksi ensimmäistä päivää ilman vahinkoja silloin kun Soni kotiutui. Ihan vaan siksi, että vein sitä vaan aktiivisesti ulos. Olisinko jaksanut? No en todellakaan aina, mutta pakkohan se oli/on. Toinen vaihtoehto on olla  siivoamassa niitä tarpeita aina 1-2 tunnin välein. Sitäpaitsi, ainakin itse olen oppinut Sonin rytmin nopeasti. Myönnän, että aina en ole yhtä aktiivinen tässä ollut ja vahinkoja on käynyt, mutta esim. eilen meillä tuli VAIN yksi vahinkopissi sisälle. Pentu vaatii sitoutumista, sen kouluttaminen vaatii sitoutumista. Sisäsiisteyteen oppiminen vie aikaa, mutta vain omistaja päättää meneekö siihen vähemmin vai kauemmin aikaa.

"eikös tuollainen pentu sido aika paljon". Tottakai se sitoo, se on lemmikki. Onhan aluksi ruoka-aika useammin ja sosiaalistaminen vie aikaa ja ulkona pitää käydä useasti ja kouluttaakin vielä pitäisi. Mutta eikös se ole ihan sama, koira kuin koira, se sitoo paljon. Kun jotkut sanovat, että helpompaa olisi ottaa aikuinen koira. Noh en tiedä. Kodinvaihtajalla voi olla omat ongelmansa mm. eroahdistusta, uuteen paikkaan joutuminen voi olla jännempi homma ja se voi olla syy tuhottuihin huonekaluihin, vaikka edellisessä paikassa näin ei olisi tapahtunut. Side/suhde voi olla vaikeampi luoda jo aikuiseen koiraan, pennusta saat juuri sen omanlaisen. Asioissa on kaksi puolta. Mutta jos koiran haluaa, niin siihen on kyllä valmis myös sitoutumaan.


kuva: Janni E.


"kuran ja hiekan ja karvan määrähän kotona sitten lisääntyy, kun on kolme pitkäkarvaista koiraa". Sekin on ihan totta, mutta tässä kohtaa ihmiset kuvittelevat, että mä en ehdi muuta kuin siivota ja toinen huoli on että matot on likaisia koko ajan. Yleensä koiraihmisen koti ei ole kuin suoraan sisustuslehdestä, mutta ei me missään sekamelskassakaan asuta. Meidän ja monen muun tuttuni ja ystäväni (joilla on koira/koiria) koti on ihan kyllä asumiskelpoinen ja siisti. Mutta onhan se fakta, että juuri kun saat imurin takaisin kaappiin niin ensimmäiset karvapallot lierivät vastaan, kun selkäsi käännät. Halutessaan koiran tassut voi myös putsata kurakeleillä. Eihän se pyyhe kaikkea putsaa, mutta kuraa  ei ainakaan ole sisällä niin hirveän paljon ja jos pyyhe ei riitä, niin pesee suihkulla... Elämä on valintoja täynnä.

Jos nämä ovat ensimmäisiä asioita mielessäsi, kun mietit koiran hankkimista. Niin älä hanki. Mä olen oikeasti sitä mieltä, että valtaosa näistä tapaamistani ihmisistä tässä kuukauden aikana, eivät ihan oikeasti halua koiraa tai ainakaan heidän ei sellaista pitäisi hankkia. 
Koira on sitoutumista. Siitä pitää (tai saa) huolehtia parhaimmassa tapauksessa yli 10 vuotta. Yli 10 vuotta aikaisia herätyksiä, ruoka-aikoja, ulkoilua useamman kerran päivässä, rokotuksia... mitä kaikkea. 
Kaiken tämän vaivan takana, on kuitenkin kyse perheenjäsenestä, ystävästä. Koirahan otetaan siksi, että siitä sitten kasvatetaan mallikansalainen ja itselleen sopiva kumppani elämään. Kyllä mäkin toisaalta toivon, että Soni olisi hieman kauemmin pieni ja suloinen, mutta toisaalta toivon, että se kasvaisi isommaksi ja samalla toivoisin sille vähän edes järkeä päähän. 
Onhan olemassa niitä kuuluisia "koiranomistajan tähtihetkiä" aamulla ulkona seisoskelemassa kun pakkasta on -25 astetta tai ripulisen koiran tarpeiden siivoaminen sisältä. 
Mun mielestä parasta kuitenkin tässä kaikessa on. Joka aamu herätessäni, nään ensimmäiseksi onnellisen koiran, joka tökkii mua märällä kuonollaan ja nuolee naaman ja kädet, koska se vaan on niin onnellinen, että vihdoin heräsin. Joka kerta, kun tulen töistä kotiin, niin kotona on joku aivan oikeasti onnellinen siitä, että tulin vihdoin kotiin. Lenkilläkään ei tarvitse käydä yksin, onhan mulla maailman iloisimmat lenkkeilijät mukana, jotka kävelisi pidemmänkin matkan ja me voidaan olla ulkona vaikka monta tuntia. Aina kun harmittaa niin saan yhden lohduttajan viereeni, joka painaa päänsä syliini ja katsoo minua kuin kertoakseen "ei hätää, olen tässä". Ruokaillakaan ei tarvitse yksin, koska aina on joku joka voi syödä, jos en millään itse jaksa... :D kyllä tää koiranomistajana oleminen on vaan yks elämäni suurimmista rikkauksista. 

-Sara



6 kommenttia:

  1. Hei vitsi pystyn samaistuun 110% tähän postaukseen ja sun mielipiteisiin! :) tosi hyvä teksti!!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana teksti, pystyin niin samaistumaan tähän! :D juurikin tuo "sehän tuhoaa kengät/matot/jotakin muuta irtaimistoa" saa minut aina kohottamaan kulmiani... Ei se mitään tuhoa, kun sen kunnolla osaa kouluttaa :D pari kertaa se saattaa alkuun kokeilla, mikä nyt on täysin normaalia. Kyllä ihmislapsikin rajojaan kokeilee. Ja jos pitää niitä 500 euron aitonahkaisia merkkikenkiään keskellä lattiaa, vasta taloon muuttaneen koiranpennun temmeltäessä, ei voi kyllä muuta kuin syyttää itseään, mikäli kengille jotakin käy :D ja samaten "koiran mukanahan tulee tassuista kuraa sisälle, ja muutenkin koira likaa ja siitä irtoaa karvaa"... No niin no, tassuthan voi, ja kannattaa pyyhkiä, ja koiran voi vaikkapa pestä, mikäli pyyhe ei auta tarpeeksi :D ja se nyt on selvää, kun eläimen kanssa asutaan, että siitä lähtee karvaa, ja kyllä, se saattaa toisinaan myös sotkea. Kuitenkin niitä lukuisia karvoja lukuunottamatta ainakin meidän kotimme on aina ihan siisti ja kaikinpuolin normaali - emme me missään karsinassa asu koirankakan ja lian keskellä, vaikka meillä koira onkin. Tämä on usein sellaisten ihmisten mielikuva, joilla ei lemmikkejä ole, niistä kodeista, joissa on eläimiä (etenkin koiria) :D

    sheltinkanssa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tai sitten "parhaassa tapauksessa" (sarkastinen heitto) se koira sairastuu johonkin krooniseen sairauteen, esim hermorraagiseen gastoenteriittiin, gastriittiin etc, ja sitä veristä ripulia ja/tai oksennusta saa siivota lattialta jokaikinen päivä useita kertoja jos ei satu ehtimään pihalle just sillon.
    Siinä ei vaan lähdetä kavereiden kassa viikonlopuks ryyppäämään.

    Kuinka usein oon kuullu "Eiks se koira pärjää siel kotona itekseen?" Joo, ehkä 6h, sairauspäivinä voi olla tunnissa helpostikin ne veriset lammikot lattioilla. Sitten pitää antaa ruoka n.2h välein ja lääkkeet yms.
    Ei sellasta koiraa passata kaverillekaan hoitoon ihan kevein perustein.
    Tai se epileptinen ja pahassa tapauksessa vielä erittäin stressiherkkä koira...

    Aina ku kuulee random umpikännisiltä huonosti koiraa käsitteleviltä näitä "mäki otan tälläsen, oon ollu 20vuotta koirien kans" ni toivoo vaan et kukaan ei myy...

    VastaaPoista
  4. Tää oli hyvä! Meillä Helmi oli varsin helppo pentu. Tosin se tuli keskellä kovimia pakkasia niin sisäsiisteys venähti 4kk ikään. Sen jälkeen ei ole pissinyt tai kakkinu lattialle, poikkeuksena muutamat mahapöpöt. Wiillä tää sisäsiisteys on lähteny hyvin käyntiin meillä on lähes joka päivä ollut vaan ne yhden pissat sisällä. Tosin kaatosateessa saa sitten seistä kauemmin, kun eihän se koirakaan siellä viihtyisi. Mutta sellasta se koiranmistaminen on. Se ottaa, mutta se myös antaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellakin antaa ja paljon! :) kiva kun teksti oli mieleen ;)

      Poista

kommentoi..